Saturday 22 February 2014

Lolitakuvaspämmiä

Varoitus: Erittäin paljon kuvia!

Järjestin taas lolitamiitin, joka pidettiin kaverini kotona nyyttärimeiningillä. Leiposin super-syntisen-suklaisia brownie leivoksia, joita aion todellakin tehdä toistekin. My offerings to the evil lords:




Koska porukka oli täsmälleen sama kun ensimmäisessä järjestämässäni miitissä 31.8.2013, halusin muistella sitä. Silloin miitissä pukeuduin sinimustaan gothic lolitaan tummine huulipunineen joten päätin tehdä taas samanhenkisen koordin, mutta käyttämättä yhtäkään samaa vaatetta tai korua. Halusin myös tukan ylös, mutta ilman hattua.

Tässä pari kuvaa kyseisestä miitistä.

Tässä tämänkertainen kampaus, olen tyytyväinen kiharrustulokseen. Yleensä en jaksa kihartaa koska minä ja kiharrusrauta emme tule toimeen keskenämme, mutta nyt onnistuin yllättävän hyvin.


Asussa oli pientä cameoteemaa hiusrusetissa, sormuksessa ja karvakauluksessa. Bongasin karvakauluksen joskus kirpparilta parilla eurolla mutta käytin nyt ensimmäistä kertaa, koska en ole käyttänyt ennen mitään tämänlaista niin en ole osannut koordata sitä minkään kanssa. En ole ihan varma kuinka hyvin se sopi tähänkään, mutta oli mukavaa vaihtelua. Paita on muuten ostettu vähän aikaa sitten, otin siitä sen hirveän kauluksen pois.

Kynnet tein perjantai-illalla kymmenen jälkeen eli ei ollut paljoa aikaa, joten pari kerrosta mustaa glitterlakkaa sai riittää. On kyllä ihana lakka, pitää heti hakea pullo tai kaksi lisää. Näin lyhyenä kynteni eivät muuten ole olleet vuosiin, tuntuu oudolta... Anteeksi sumea kuva, huomasin sumeuden vasta koneelle laitettuani.


Ja tässä koordi! Paita ebay, kaulus kirpparilta, hame ja korsettivyö Restyle, sukkikset Lindex. Päässä on muuten uudet silmälasit (meni -5 rikki), sydämeni jäi vähän kaipaamaan punaisia lasejani mutta en vain löytänyt kasvoilleni tarpeeksi kapeita punaisia kehyksiä.. Ehkä ensi kerralla kehystän vanhat lasini uudestaan. Nämäkin ovat kyllä ihan nätit. :)


Miitissä oli tosi kivaa! Loistava seura, hyvää purtavaa, kissoja, hauskaa tekemistä ja ihanan randomia huumoria. Tässä pari räpsyä.







Kai huomasitte eeppisen Hobittijulisteen? Kakkosleffan pidennettyä versiota ja kolmosta odotellessa...


Pakollinen keksikuva?
Oli kyllä todella hauskaa, ihanaa että ollaan saatu Turun seudulle aktiivinen miittiporukka. <3

Wednesday 12 February 2014

Tiikerikakku

Olen taas ollut työharjoittelun lisäksi enemmän myös palkallisissa töissä, joten vapaa-aika on ollut kortilla. Yhtä punaista hametta olen aloittanut ompelemaan, mutta siitä lisää vasta kun se on valmis. Molemmat työt rajoittavat pukeutumista eli ei asukuviakaan, joten tässä kuva viikonloppuna leipomastani tiikerikakusta. Oli kyllä harvinaisen hyvää! Ohje, korvasin maidon soijamaidolla ja manteliuutteen vanilijalla. Seuraavalla kerralla pistän vähän enemmän suklaata ja otan isomman vuuan, tämä paisui niin että puolet kakusta kohosi reunan yli niin että piti leikata että se pysyi kumottuna pystyssä ^^' mutta suosittelen kyllä ohjetta ja muitakin B.L.A.P:in leipomuksia.


Yritän palata pian ja kirjoittaa jotain mielenkiintoisempaa heti kun aikataulut vähän rauhoittuu ~

Friday 7 February 2014

Kämyjä kuvia vaatteista

Kylläpäs kesti parin kuvan ottaminen... Ja olisi pitänyt odottaa luonnonvaloa, salama ei imartele mutta ilman sitä kuvat ovat mössöä. Mutta kun ne nyt otin, en ota uusia joten olkaapa hyvät :'D En koordannut näitä enkä nähnyt vaivaa naaman tai tukan eteen, tämä on vaatteita varten. Koitin muuten värjätä pitkästä aikaa tummanpunaisella, mutta taidan pitää kirkkaanpunaisesta tukasta enemmän. Shokkipunaisestakin olen haaveillut, mutta se kuluu pois niin nopeasti että taidan pistää seuraavaksi taas kirkkaanpunaista.

Eli ostin tosiaan Helloconista tämän ihanaisen hameen Lady Slothin pöydästä, maksoi kolmekymppiä. Tiesin jo sen ostaessani kokolapusta sen olevan kymmenisen senttiä liian iso, mutta printti ja pitsi ovat niin hienoja ja kangas niin pehmoinen että ostin sen. Pitää vielä kaventaa, kuvaa varten pistin selkään hakaneulan kaventamaan että pysyy päällä. Paita on ebaysta, rakastan edessä ja takana olevaa mustaa pitsiosiota mistä näkyy läpi, kuva on tosiaan vähän huono kun jouduin taiteilemaan itselaukaisimen kanssa eikä kameraa oikein saanut mihinkään. Mutta paita on todella mukava päällä ja sopii mielestäni lolitaankin (helmet ovat suloinen lisäys), taidan käyttää tätä paljon.


Tämän Bodylinen mekon ostin Helloconin kirpparilta parilla kympillä, mutta olisi pitänyt kyllä sovittaa. Tiesin ettei tämä tule ihan polviin (tykkäisin että tulee polven yli mutta valmismekoissa sitä ei saa), mutta nyt kun näin kuvan niin hui että on lyhyt. Ja vyötärö alkaa myös liian ylhäältä vaikka yläosa on muuten kyllä sopiva. Tykkään paljon tästä kankaasta ja mekkoa mallatessa tuli ihanan kesäinen fiilis ^^ Taidan silti pätkäistä tämän vyötäröltä ja joko tehdä tästä hameen, tai sitten lisään vyötärönauhojen kankaasta vyötärölle lisäpätkän että helma levenee alempaa, en tiedä vielä. Tällaisenaan en taida tätä käyttää, vielä ei ole sopivaa paitaakaan niin mietin tätä varmaan ajan kanssa. Hups, silmät kiinni...


Toinen ebaysta ostamani paita on liila, uskomattoman pehmeä poolopaita. Rakastan tätä ja aion ostaa saman paidan mustana ja valkoisena, mutta varmaan koon isompana. Edessä on koristerypytys ja pitsiä, ja hihoissa napit. Omistan jo mätsäävän minihatunkin (miten niin keräilen niitä?), se ei vain sovi yhteen punaisen tukkani kanssa. Täplä on kamerani mielipide eikä paidassa.


Lolita on jäänyt ihan liian vähälle tarkan työpukeutumisen ja kiireisten viikonlopujen vuoksi, mutta aion korjata asian. Osallistuin Taobaon kimppatilaukseen ihanalla printtimekolla ja pitkällä alushameella, niistä lisää infoa sitten kun ne joskus saapuu. Saa nähdä kummat ehtivät ensin, taobaon tilaus vai jo marraskuussa Qutielandilta tilaamani vaatteet - en kyllä enää tilaa mitään missä tiedän kestävän kuukauden tai kaksi, en jaksa osottaa ja kun siihen tulee vielä viivästys, aika venyy aivan liian pitkäksi.

Näihin tämänkertaisiin ostoksiin olen kyllä tyytyväinen :3 Uusia ihanuuksia odotellessa~!

Sunday 2 February 2014

Hellocon!!

Coni oli mielestäni täysi menestys, mutta aloitetaan nyt kuitenkin ihan alusta eli vaatteista. Päätin vihdoin ommella japanista tilaamani kankaasta mekon, mutta kaavoja ja yritelmiä tehdessäni tajusin, ettei kangas yksinkertsisesti riitä. Sitä oli tilatessani jäljellä enää n. 2m x 1m, olisin halunnut kolmw tai neljä mutta jos ei ole niin paha haluta. Mutta joutusin tosiaan hylkäämään suunnitelmat A, B ja C sekä koko ajatuksen mekosta ja tyytyä hameeseen. Mekkomaisuutta tein lisää henkselimäisillä olkaimilla, joka on printtiä ihan kankaan yläreunasta. Pidän siitä, että hame peittää polvet, joten sekin söi lisää kangasta, jota tämän jälkeen jäi jäljelle n. 1cm x 30cm raipale eli tehokkaasti meni joka sentti käyttöön. Ja sain kyllä paljon kehuja, moni sanoi luulleensa brändiksi mikä johtui kyllä varmaan printistä. Mutta oli kyllä kaiken työn, tuskan ja turhautumisen arvoista!

Hattu: Ninja, kustomoitu
Paita: Kirpputori
Koru: viime vuoden Hellocon
Hame: itse tein
Sukkikset: Lindex
Kengät: Kirpputori


Jouduin heräämään jo varttia yli viisi, koska piti olla ulkona varttia yli kuusi. Hain kaverin ja mentiin yhdessä seitsemän junalla, ja pienen eksymisen jälkeen törmättiin toiseenkin Turkulolitaan Glorian pihalla. Olin tavannut hänet yhdessä miitissä aikaisemmin, joten oli hauskaa olla hänenkin kanssaan koko päivä. Kas tässä kuvat neideistä.



Tapasin myös muita vanhoja tuttuja, mm. Momon kehen törmään lähes joka conissa mihin menen. :) Sain conin lopussa rohkeutta käydä moikkaamassa Shadowia, kenen blogia luen ja hän on minulle suuri inspiraation lähde. Tapahtuma oli täynnä upeita asuja ja hienoja koordeja, imin paljon kaikkea uutta. Ostopuolella mukaan tarttui kirpparilta Bodylinen mekko ja Lady Slothin hame, niistä kuvia myöhemmin. Kuolasin monta brändimekkoa ja Atelier Pierrotin päähärpäkkeitä, mutta budjettini ei todellakaan taipunut. Muuten tapahtuma oli mielestäni onnistunut, esitykset olivat hienoja. Pidin erityisesti tanssiesityksen ideasta sekä näytelmänä toteutetusta muotinäytöksestä.

Tässä vielä naamakuvaa, irtoripset hukkuvat aika hyvin silmälasien taakse.